Astalo Astalo lyö takaisin.

Liiketunnistin: Me emme pyydä, me emme vaadi

Liiketunnistin-juttusarjassa kirjoittaja tarkastelee ajankohtaisia poliittisia liikkeitä. Osin sisältä, osin ulkoa. Jotain lainattua, jotain varastettua, jotain mustaa.

Aina kun mielenosoitus radikalisoituu, on sitä kohtaan tuleva ensimmäinen kritiikki yksioikoinen: Mielenosoituksen sanoma jää riehumisen jalkoihin. Kulttuurissamme on vallalla myytti, jonka mukaan mielenosoitusten viestiä kuunnellaan ja se välittyy aina, kun mielenosoitus käyttäytyy siivosti.

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Helsingissä kulkee kesäisin useita mielenosoituksia viikossa, joista kukaan ei kuule. Syynä tähän ei ole se, etteivät mielenosoittajat osaa käyttäytyä, vaan siitä ettei ketään kiinnosta. Mielenosoitusten teemat ovat joko niin erikoistuneita etteivät ihmiset koe niiden koskettavan itseään tai niin laajoja, ettei niistä saa otetta.

Ensimmäinen kysymys mielenosoitusten kanssa olisikin hyvä olla, mitä mielenosoitus vaatii ja miten vaatimus on muotoiltu.

 

Viime viikolla Greenpeace järjesti Helsingissä mielenosoituksen, joka vaati Shelliä lopettamaan arktisten alueiden tuhoamisen öljybisneksen tieltä. Facebookissa osallistujia oli yli neljä tuhatta, Helsingin Sanomien mukaan paikalla joitain satoja. Greenpeacen vaatimukset olivat hyvin muotoillut: Shell tarvitsee jäänmurtajia avukseen, suomalaiset jäänmurtajat ovat auttamassa Shelliä, vaaditaan suomalaisten jäänmurtajien käytön lopettamista. Globaalisti huolta herättävä aihe, mutta paikallisella fokuksella, johon voi vaikuttaa. Muutaman sadan ihmisen marssi pienen maan pääkaupungissa tuskin liikuttaisi ylikansallista öljy-yhtiötä, mutta paikalliseen yritykseen painostus voisi tehota.

Miksei paikalle sitten tullut enempää ihmisiä? Arktiksen pelastaminen on yleissympaattinen aihe, josta on helppo tykätä somessa. Yksityiskohtainen vaatimus suomalaisten jäänmurtajien käyttämisen lopettamisesta saattoi olla kuitenkin jo liian spesifi. On vaikeaa taiteilla sopivan maailmoja syleilevän ja silti konkreettisen agendan välillä. Pelkkä ”pelastetaan Arktis marssimalla Helsingissä” olisi ollut mielestäni älytön agenda, mutta ehkä suomalaisen yrityksen painostaminen oli liikaa joillekin ihmisille. Greenpeace teki myös tyylilleen uskollisena banderollitiputuksen keskustassa. Muutoin mielenosoitus käyttäytyi erinomaisen kiltisti – ja sai tästä hyvästä Hesariin pikku-uutisen. Mielenosoitusta ei palkittu hyvästä käytöksestä nostamalla esiin sen agenda. Greenpeace käyttää monenlaisia keinoja kampanjoinnissaan, joista mielenosoitukset ovat vain yksi. Hyvä, sillä lähes kaikki muut Greenpeacen käyttämät keinot lienevät tehokkaampia.

Tänään tiistaina Helsingissä kokoontuu tukimielenosoitus Kobanên puolesta. Sotien vastaiset mielenosoitukset keräävät yleensä hyvin väkeä – Palestiinan miehitystä vastaan viime kesänä marssineet mielenosoitukset keräsivät joka viikko satoja ellei tuhansi ihmisiä kadulle. Kobanên tilanne on ollut mediassa esillä runsaasti, mutta vain tunteja ennen mielenosoituksen alkua siihen on ilmoittautunut reilut sata henkeä.

Someosallistuminen saattaa Greenpeacen ja Kobanên tapauksissa vääristyä täysin eri suuntiin. Kobanên asiaa koskevissa mielenosoituksissa oli viime vuonna poikkeuksetta paljon ihmisiä, joita asia koskettaa henkilökohtaisesti. Jos käytössä on muita rekrytointi- ja tiedonvälitystapoja, voi somessa tilanne näyttää paljon huonommalta kuin se tulee todellisuudessa olemaan. Kurdiyhteisö on ollut aktiivinen asian ajamisessa ja esillä pitämisessä ja on aina ilmaantunut sankoin joukoin paikalle.

Suurmielenosoitusta tuskin on luvassa siltikään. Sotien vastustaminen on yleismaailmallinen teema, mutta jokainen tietää etteivät sodat lopu muutaman sadan ihmisen marssilla. Kobanê-mielenosoituksessa on kuitenkin otettu tämä huomioon ja tuotu asialle ajankohtainen, selkeä kärki. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin 40-vuotisjuhlakokous on Helsingissä mielenosoituksen aikana, ja mielenosoituksen tarkoitus on kiinnittää kokousvieraiden huomiota Kobanên tilanteeseen. Hyvin muotoiltu agenda, todennäköisesti hyvin rauhanomainen mielenosoitus, josta ei tulla kuulemaan uutisissa mitään.

Molemmat mielenosoitukset ovat ottaneet laajan teeman ja muotoilleet sitä koskien ajankohtaisen vaatimuksen, johon mielenosoituksella pyritään vaikuttamaan. Kumpikin taho on mielestäni tehnyt hyvää työtä, verrattuna esimerkiksi mielenosoituksiin, joiden teemana voi olla ”mitä tahansa”, joiden agenda äänestetään Facebookissa mielenosoituksen ilmoittamisen jälkeen tai joiden agenda ei ole osallistujille itselleenkään selvä.

Mikä sitten mielenosoitusten vaatimusten ongelma on ollut? Pitääkö meidän lopulta sittenkään vaatia mitään? Vuonna 1968 Pariisissa kansainvälisten situationistien seiniin spreijaamassa sloganissa saattaa olla totuuden jyvä: ”Me emme pyydä, me emme vaadi. Me otamme, valtaamme.”

Niin kauan kuin muotoilemme vaatimuksemme pyyntömuotoon, olemme altavastaajia. Positioimme itsemme asemaan, jossa menemme pyytämään jotain – joka meille joko annetaan tai ollaan antamatta. Näkisin mielelläni mielenosoituskulttuuria, joka pyytää vähemmän ja ottaa enemmän. Sen sijaan että kolkutamme suuryrityksen porteilla tai seisomme mellakka-aidan takana Etyj-kokousväelle huutamassa toivoen, että nämä tahot kuulevat pyyntömme, voimme tehdä enemmän. Mielenosoitusten sanoman muotoilussa pitää olla tarkkana ja jokainen mielenosoitus tarvitsee mielestäni ehdottomasti agendan. Mutta sen sijaan että muotoilemme asiamme konditionaalein, pyydämme ja asetamme itsemme asemaan jossa joudumme palaamaan häntä koipien välissä koteihimme jos emme saa pyytämäämme, meidän tulee ajatella koko asia uudesta perspektiivistä. Meidän ei tarvitse lopulta suostua pyytämään ja vaatimaan. Meistä ketään ei tulla kiittämään hyvän käytöksemme vuoksi eikä asiaamme nosteta esiin, koska olimme siivosti paikoillamme. Lopetetaan siis pyytäminen ja puututaan suoraan havaitsemiimme epäkohtiin.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat