Suomen huonoin TES

Palvelukseen halutaan työikäinen henkilö.

Työ vaatii hyvää itsekuria, auttamistahtoa, luovaa ongelmanratkaisukykyä, mahdollisuutta monen tehtävän hoitamiseen yhtä aikaa, valmiutta työvuoroihin yllättävissä tilanteissa ja yllättävään vuorokaudenaikaan. Työ on henkisesti ja fyysisesti erittäin kuormittavaa. Ei palkallisia ruokataukoja, sairaslomia tai poissaoloja. Pomo seuraa työntekijän vessassakäyntejä lähietäisyydeltä. Työ ei kerrytä lomapäiviä. Kokemus pienriistan käsittelystä sekä joukkojenhallinnasta plussaa.

Työaika 720 h /kk

Palkkaus 0,65€/h

Tänään moni pienkansalainen on viety jälleen oman sorvinsa ääreen päiväkotiin. Vein kunnan hoteisiin myös oman jälkikasvuni, jota olen hoitanut kotona kolme vuotta. Ennen päiväkodin porttia askeleeni hidastuivat ja mietin kaiken hetkellisyyttä, mutta lapsen rynnättyä tyytyväisenä kavereidensa pariin ja kävellessäni kohti metroa huokaisin helpotuksesta.

 

Kotona alle 3-vuotiasta lasta hoitavan vanhemman työehtosopimus ei ole kummoinen. Toisin sanoin: jos kotivanhemman työehtoja sovellettaisi millekään muulle alalle, kyseessä olisi orjuus tai ainakin vakava riisto. Kotivanhempi on töissä vuorokauden jokaisena hetkenä, kuukauden jokaisena päivänä. Jos lapsi sattuukin nukkumaan, on vanhemman kuulo päällä ja valmius rynnätä katsomaan lasta on välitön.

Vanhempi elää jatkuvassa valmiustilassa, sillä katastrofi yllättävältä taholta saattaa vyöryä päälle koska tahansa. Jos erehtyy esimerkiksi täyttämään tiskikonetta jottei keittiö pääsisi mätänemään käsiin, ehtii lapsi sillä välin täyden hiljaisuuden vallitessa hipsiä tietokoneelle, vaihtaa sen näppäimistön kielen venäjäksi, niellä e-kirjaimen, syöttää koiralle väkisin kukkamultaa, lajitella kirjahyllystä kirjat sen taakse ja laittaa lelunsa tilalle, kiivetä sohvan selkänojalle ja tippua sieltä suoraan selälleen niin, että naapurit kolme kerrosta ylempänäkin kuulevat kumauksen. Kotivanhemman työ on jatkuvaa kaaoksen suitsimista, tasapainoilua oman mielenterveyden ja lapsen hyvinvoinnin välillä.

Sairaslomaa ei kotivanhempi saa. Jos olet kipeä, toivot kaikin voimin vain sitä, ettei lapsi olisi sinua kipeämpi. Oksennat pää pöntössä ja yrität pitää kiinnostuneet pikkukädet kiireisinä jossain muualla. Jos perheessä on kaksi aikuista, ei toinen saa vapaata töistä kotivanhemman sairastaessa. Päiväkodeissa on sijaiset, perhepäivähoitajilla varahoitajat, joistain työpaikoista saa jopa firman maksaman hoitajan lapselle, jos lapsi sairastaa. Sairastava kotivanhempi ei kuitenkaan yhteiskunnan silmissä tarvitse mitään apua, ”sehän on vaan kotona”.

Kotivanhempana sain jatkuvasti kuulla tiedusteluja siitä, koska aion mennä töihin. Vastaukseni oli: En ole menossa töihin, minä olen jo töissä. Lasta kotona hoitaessani olin töissä joka ikinen hetki. Lapsen kanssa ”vaan kotona oleminen” oli rankin ja täysivaltaisin duuni, jossa olen ikinä ollut. Siinä, että paimentaa kaksivuotiasta ja yrittää pitää kämpän edes etäisesti asumiskelpoisena on enemmän työtä kuin yhdessäkään ”oikeassa työssä”, jossa olen ikinä ollut.

 

Kotivanhempaa syyllistetään siitä, ettei tämä ole tuottava yhteiskunnan jäsen. Ovatkohan syyllistäjät koskaan tavanneet pikkulasten vanhempia? Lapseni on aina ollut erittäin helppo tapaus, mutta muistan silti ensimmäisen puolentoista vuoden ajalta vain välähdyksiä sieltä täältä. Univaje ”helponkin” lapsen kanssa on massiivinen. Kun on kymmenen tunnin aikana herännyt kaksitoista kertaa, ei ole tuottava vaikka lähtisi kotoa konttoriin.

Päivätyö tuntui kotona ollessa usein kaukaiselta unelmalta. Kun on nukkunut koko yön pätkissä ja heti herättyään joutuu hyvin intensiiviseen työhön lapsen kanssa, muistelee kaiholla vuosia, jolloin saattoi istua alas tietokoneelle, juoda kahvia, rupatella muiden aikuisten kanssa ja lukea uutisia ennen kuin ryhtyi oikeasti tekemään yhtään mitään.

 

Lasten hankkiminen on suurelle osalle meistä vapaaehtoinen valinta. Lapsen hoitaminen kotona on meille valkoihoisille länsimaisille korkeasti koulutetuille aikuisille vapaaehtoista lähes poikkeuksetta. Saako kotivanhemmuuden valinnut ihminen sitten valittaa työehdoistaan?

Vaikka työtään rakastaisi kuinka, jokainen meistä urputtaa siitä ainakin joskus. Vaikka lapsen hoitaminen kotona oli oma valintani ja henkisesti palkitsevinta mitä olen aikuisiälläni tehnyt, ei kotivanhemmuuden valitsemisesta tulisi silti rangaista taloudellisesti. Kukaan ei halua elää vain juuri ja juuri selviten.

Minulle on yhdentekevää miten kukin lapsensa hoidon ratkaisee. Selvää kuitenkin on, että lasten hoitaminen maksaa yhteiskunnalle aina. Ja niin sen pitääkin. Yhteiskunta saa tulevia veronmaksajia minikansalaisista, joten näihin tulee myös panostaa.

 

Anarkistien suhtautuminen valtion tukiin vaihtelee. Kotihoidontuella eläminen on minulle ollut tässä poliittisessa tilanteessa lähimpänä perustuloa. Perustuloa tai muuta tulonsiirtoa kohti pyrkiessämme olen anarkistina riemulla ottanut valtiolta rahaa vastaan voidakseni viettää aikani muualla kuin päivätyön parissa. Minulle on ollut hyvä diili olla tekemättä päivätöitä. Sen sijaan olen kasvattanut lastani täällä ikävässä punavihermustassa kuplassa ja käyttänyt harvat vapaahetkeni yhteiskunnalliseen toimintaan – valtion rahoittamana.

Eniten haluan eroon valtiosta, joko niin että minulle mahdollistetaan eroaminen siitä tai niin, että se lakkautetaan kokonaan. On ilmiselvää että preferoin jälkimmäistä vaihtoehtoa. En koe mielekkääksi vaatia valtiolta mitään muuta täyttä vapautta, mutta olen silti sitä mieltä, että työstä tulee maksaa kunnollinen palkka. Lasten kotihoito on totista työtä eikä sitä tule vähätellä maksamalla siitä huonommin kuin kaikesta muusta työstä.
 

suviauvinen

Pedagogi, freelancetoimittaja, TeM.
Päivystävä anarkisti.
Ask me anything: ask.fm/Suviauvi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu